
"Minulle on tärkeää, että me onnistumme yhdessä" - Irma
INFO
VALOKUVAAJA JOENSUU - Yritysten omat kuvapankit.

Olen Outokummusta kotoisin oleva valokuvaaja ja digitaalisen sisällön tuottaja, joka on kulkenut pitkän ja monipuolisen tien media-alan parissa. Olen opiskellut valokuvausta ja graafista suunnittelua, ja niiden lisäksi minulla on yrittäjäkoulutus sekä markkinointiin liittyviä opintoja. Kaiken tämän yhdistäminen antaa minulle vahvan pohjan auttaa yrityksiä viestinnässä – Autan yrityksiä luomaan yhtenäisen ilmeen kaikille kanaville, ei vain kuvien, vaan myös muun viestinnän osalta.
Valokuvaus on minulle paljon enemmän kuin työ. Se on tapa nähdä, tallentaa ja välittää aitoja hetkiä. Erityisesti pidän ihmisten kuvaamisesta – siitä, kun saan luoda tilanteita, joissa kuvattava tuntee olonsa hyväksi ja tulee nähdyksi omana itsenään. Vaikka kuvaus hetket ovat usein lavastettuja, niissä on aina läsnä ihmisten välinen aito yhteys ja tunne.
En tee vain irrallisia kauniita kuvia, vaan aitoja valokuvia, jotka tuovat esille sen, mitä yrityksessäsi on meneillään juuri nyt ja mitä haluat kertoa asiakkaillesi. Kuvissa näkyvät sinä, tiimisi, tuotteesi tai toimitilasi – kaikki se, mikä tekee yrityksestäsi ainutlaatuisen. Huolellisesti suunnitellut kuvat kiteyttävät yrityksesi toiminnan ja vision yhdeksi kokonaisuudeksi, tehden niistä helposti ymmärrettäviä sekä työntekijöille että asiakkaille. Tämä visuaalinen yhtenäisyys vahvistaa brändiäsi ja aitous auttaa erottumaan kilpailijoista.
Apua viestintään
Yrittäjän pitää olla moniosaaja, mutta kaikkea ei tarvitse kuitenkaan tehdä itse. Viestintä vie usein enemmän aikaa ja energiaa kuin haluaisi – verkkosivujen päivittäminen, somejulkaisut, asiakasviestit tai blogitekstit, monenlaista viestintää tarvitaan, että saa tuotteelleen tai palvelulleen näkyvyyttä.
Jos tuntuu että aika ei riitä tähän kaikkeen, minä voin auttaa. Toimin sisältöassistenttina ja tuon mukanani rauhallista, jämäkkää apua viestinnän arkeen. Kirjoitan ja päivitän sisältöjä, suunnittelen julkaisukalentereita, tuotan hakukoneystävällisiä tekstejä ja teen tarvittaessa myös suppeita avainsanakartoituksia ja asiakasprofiointeja. Voit kysellä minulta apua myös muihin arjessasi toistuviin tehtäviin, jotka sinua kuormittavat ja apua saat juuri sen verran kun tarvitset.
Työskentelen etänä, mutta olen kuitenkin aidosti mukana toiminnassasi aina kun minua tarvitset. Minulla on käytössä selkeä ja helppokäyttöinen tehtävienhallintaohjelma Trello, jonka kautta hoituvat molempiin suuntiin kätevästi sekä viestintä, suunnittelu että myös valmiiden tehtävien lataukset omaan käyttöön. Kaikki on siellä helposti nähtävillä kaikille osapuolille ja samassa paikassa
Onpa pulmasi sitten kuvat, muu viestintä tai apu arjessasi, ole yhteydessä. Selvitetään yhdessä miten voin olla sinulle avuksi arjessasi! Tulen avuksesi juuri silloin kun tarvitset ja juuri sen aikaa kun tarvitset.
Tehdään yhdessä näkyvyydestäsi vahvempi – aidosti.
Valokuvaaja ja sisällöntuottaja - Yrityspalvelut Irma Lehikoinen
Toimin pääasiassa Outokummun, Joensuun, Liperin, Heinäveden, Polvijärven ja Kuopion alueella, mutta tarvittaessa liikun myös muualle Suomeen. Sisällöntuottajana voin auttaa sinua etänä minne vain.
Irma Lehikoinen Photography Tmi - +358 50 359 9601 - irmalehikoinen.photography@gmail.com - Y 3264874-1
Alla referenssiasiakkaita. Tutustu portfolioihin, paina palkkia!








REFERENSSIT
ITÄ-SUOMEN KULTTUURIPOLUT RY
ITÄ-SUOMEN TAKSI OY
KAKSOLAN TILA
MATKAKUMPU OY
RIVERIA VIESTINTÄ
LÖYTÖNEN WALLPAPER OY
OUTOKUMMUN MATKAILIJAYHDITYS RY
MEJA DESIGN
CUNGA DESIGN
PIIPPO OYJ
WTF PRODUCTIONS Ltd
OUTOKUMMUN YRITTÄJÄT RY
OUTOKUMMUN OSUUSPANKKI
VISITKARELIA
OUTOKUMMUN KAUPUNKI
PALAUTETTA ASIAKKAILTANI
"Olet kuvaajana aarre matkailijayhdistykselle!" Marja Tiittanen, Outokummun Matkailijayhdistys Ry
"Irmalta olemme saaneet varmaa ja luotettavaa palvelua - ja tietysti ne hyvät kuvat" Jaana Pajarinen, Itä-Suomen kulttuuripolut Ry
"Hienoja kuvia jälleen kerran!" - Paula Hulkkonen, Riveria Viestintä
VALOKUVANÄYTTELYT
Kaivoskaupunkini neljä vuodenaikaa - valokuvanäyttely - Outokummun kirjastogalleria - 2018
Elämää galleriassa - Kuvallisen ilmaisun opiskelijoiden yhteisnäyttely -Taidekeskus Ahjo - 2019

