MINÄ


Olen tarinankertoja - sekä yksittäisen kuvan, että kuvasarjan pitää kertoa oma tarinansa. Tarina syntyy kuviin - yhdessä tekemällä, hetkessä elämällä ja herkkyydestä huomata juuri se oikea hetki tai oleellinen asia. Hyvässä kuvassa pitää olla niin vahva tarina ja tunne, että ne erottuvat kuvavirrasta ja jäävät katsojansa mieleen.

Haluan että kuvistani välittyy aitous - Asiakkaiden on helppo lähestyä yritystäsi, kun kuvissasi esiintyy yrityksesi oma henkilökunta ja aidon tekemisen äärellä.

Kuvien avulla saat tuotua esiin yrityksesi arvot ja toimintatapasi. Kuvat toimivat tärkeänä osana visuaalista ilmettäsi ja kertovat yrityksesi tarinaa. Kuvat tuovat sekä sinut yrittäjänä tai työntekijäsi esiin, oman alanne asiantuntijoina. Saat käyttöösi aitoja ja mieleenpainuvia kuvia palveluista ja tuotteista joita myyt. Tai voit välittää yrityksestäsi kuvaa hyvänä työnantajana.

Olen opiskellut media-alaa ja valokuvaajan ammattitutkinnon. Yritykseni tekee valokuvauksia yrityksille, yhdistyksille ja julkisyhteisöille, sekä myös yksityisille ihmisille. 

Olen välittävä ja aito valokuvausalan sisällöntuottaja. Minulle on tärkeää, että onnistumme yhdessä!

Minä olen Irma Lehikoinen, perheeseeni kuuluu mies ja kaksi teini-ikäistä lasta, meille rakas paikka on Juojärvellä sijaitseva kesämökkimme. Luonnossa liikkuminen ja oleskelu on minulle tärkeässä roolissa palautumisessa. Olen valokuvaajan ammattitutkinnon suorittanut valokuvaaja (VAT) ja jo vuodesta 2018 olen tehnyt töitä erilaisten yritysten ja yhdistyksien valokuvausten parissa. Mutta kuvaan myös perhekuvauksia, asuntokuvauksia ja erilaisia juhlia ja tapahtumia. Kuvauksia teen lähinnä tässä Pohjois-Karjalan alueella, mutta kauemmaksikin olen valmis lähtemään.

Valokuvauksen lisäksi teen yrityksille lyhytvideoita sosiaalista mediaa varten. Kouluttauduin some-osaajaksi ja pystyn antamaan myös tämän osaamisen sinun käyttöösi vinkkeinä ja neuvoina.

Ota yhteyttä ja kerro minulle kuinka voin olla sinulle avuksi!

Irma Lehikoinen Photography Tmi -  +358 50 359 9601 - irmalehikoinen.photography@gmail.com - Y 3264874-1

Opinnot

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, Riveria - Valmistuin 30.6.2021

Valokuvaajan ammattitutkinto(VAT), Riveria - Valmistuin 16.9.2022

Mediamateriaalin tuottaminen markkinointiin, Riveria - Valmistuin 30.6.2022

Yrittäjän ammattitutkinto, Riveria - Valmistuin 27.11.2023


  -------------------------------------------


Palaa etusivulle