IRMA LEHIKOINEN — VALOKUVAAJA JA NOVI — YRITTÄJÄN RINNALLA PALVELUKOKONAISUUS
Tietoa minusta

Olen Outokummusta kotoisin oleva valokuvaaja ja digitaalisen sisällön tuottaja. Olen työskennellyt media-alan parissa pitkään ja opiskellut valokuvausta sekä graafista suunnittelua. Näiden lisäksi minulla on yrittäjyyden ammattitutkinto sekä markkinointiin liittyviä opintoja.
Työni ytimessä on selkeys ja käytännöllisyys – oli kyse kuvista tai yrittäjyyden arjen asioista.
Novi Yrittäjän rinnalla -palveluni
Kun aloitin valokuvauksen yrittäjänä vuonna 2019, osasin oman alani. Mutta kaikki muu yritystoimintaan liittyvä tuntui vieraalta kieleltä. Liiketoimintasuunnitelma. Laskelmat. Hinnoittelu. Viestintä. Rahoitushakemukset. Jokainen niistä tuntui isolta vuorelta, jonka juurella seisoin yksin.
Muistan epävarmuuden. Mietin usein, teenkö oikein. Nyt kun ajattelen sitä aikaa, toivon yhtä asiaa.
Että joku olisi sanonut: Nämä tunteet ovat normaaleja. Mennäänkö tämä yhdessä läpi.
Yrittäjyyden ammattitutkinto auttoi minua hahmottamaan kokonaisuuden. Myöhemmin huomasin, että moni muukin kamppailee samojen kysymysten kanssa kuin minä aikanaan: mistä aloittaa, mihin keskittyä ja miten rakentaa toimiva kokonaisuus ilman että kaikkea täytyy selvittää yksin.
Päätös ryhtyä yrittäjäksi ei monestikaan kaadu siihen, etteikö ihmisellä olisi taitoa. Se kaatuu siihen, että kaikki muu ympärillä tuntuu liian suurelta ja sekavalta. Kun samaan aikaan pitäisi kehittää palvelua, hankkia asiakkaita, ymmärtää numeroita ja uskaltaa tehdä isoja päätöksiä, kokonaisuus alkaa helposti kuormittaa enemmän kuin unelma yrittäjyydestä kantaa.
Novissa asioita ei käsitellä yleispätevien neuvojen tai valmiiden mallien kautta. Ne käydään läpi juuri sinun oman yrityksesi näkökulmasta. Yksi asia kerrallaan. Selkeästi. Rauhallisesti. Niin, ettei kokonaisuuden pohtiminen kuormita liikaa siinä elämäntilanteessa, jossa juuri nyt olet.
Minulle Novi ei ole vain palvelu. Kun saan jäsentää kokonaisuuksia, pilkkoa ne pienempiin osiin ja rakentaa niille selkeän rakenteen, minun oma mieleni rauhoittuu. On jotenkin tosi luontaista minulle, laittaa asiat paikoilleen. Nähdä, mikä kuuluu mihinkin. Tehdä etenemisestä hallittua.
Haluan olla se ihminen, joka kulkee rinnalla siinä hetkessä, kun yrittäjyys tuntuu isolta ja vähän pelottavaltakin. Se, joka auttaa jäsentämään ajatukset ja rakentamaan varmuutta askel askeleelta.
Koska kun epävarmuus vähenee, sisälle alkaa rakentua varmuus. Ja silloin seuraava askel ei tunnu pakolta, vaan luonnolliselta jatkolta.
Halusin ottaa yrityspalveluille käyttöön nimen Novi, että se erottuu selkeästi omakseen valokuvauksesta, jota teen edelleen myös yksityisille ihmisille. Irma Lehikoinen photography kautta saa siis apua kahdesta eri palvelukokonaisuudesta, valokuvauspalveluista erilaisia kuvauksia yrityksille ja yksityisille ja NOVI—Yrittäjänrinnalla -palvelukokonaisuudesta apua yrittäjän arkeen.
Valokuvaajana – aitoja kuvia oikeaan käyttöön
Valokuvaajana toteutan yrityksille aitoja kuvia, jotka tukevat viestintää ja näkyvyyttä. Kuvaukset suunnitellaan aina käyttötarkoitus edellä: mihin kuvia tarvitaan ja millaista viestiä niiden on tarkoitus välittää, mutta samalla jätän tilaa sille, että kuvat saavat tuntua luonnollisilta ja eläviltä.
Minulle on tärkeää, että kuvaustilanne on rauhallinen ja turvallinen. Moni jännittää kuvattavana olemista, ja se on täysin ymmärrettävää. Siksi etenen kiireettömästi, kuunnellen ja ohjaten juuri sen verran kuin tarvitaan. Parhaat ja aidoimmat kuvat syntyvät silloin, kun ihmisen ei tarvitse esittää mitään.
Työskentelen tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa koko prosessin ajan – suunnittelusta kuvaukseen ja lopullisten kuvien valintaan. Haluan, että lopputulos tuntuu omalta ja tunnistettavalta, eikä päälle rakennetulta tai irralliselta yrityksen muusta viestinnästä.
Tavoitteenani on, että kuvat kertovat yrityksen tarinaa sellaisena kuin se on, ja että niitä on helppo käyttää arjessa eri kanavissa pitkään.
Käy katsomassa portfolioni Yrityskuvausta
Yhtä tärkeänä pidän sitä, jos tarvitset minua kuvaamaan oman elämäsi tärkeitä hetkiä.
Kaipaat perhe- ja henkilökuvausta tai kuvausta elämän tärkeään hetkeen, kuten hautajaisiin.ENTÄ JOS VOISIT TOTEUTTAA UNELMASI! ⬅ Klikkaa linkkiä ja lue blogista lisää Novi — yrittäjän rinnalla -paluista!
Yhteinen nimittäjä palveluilleni
Sekä valokuvauksessa että Novi-työssä minulle tärkeintä on kuunteleminen, pysähtyminen ja kokonaisuuden ymmärtäminen.
Kyse ei ole vain kuvista tai asiakirjoista, vaan ihmisestä niiden takana.
Ajatus Novi — yrittäjän rinnalla -palvelukokonaisuuden kehittämiseen lähti omista kokemuksistani.

