Valokuvaaja Joensuu – Aitoja kuvia oikeaan käyttöön
Valokuvia yrityksille ja yksityisille
Yrityskuvaus
Valokuvaajana toteutan yrityksille aitoja kuvia, jotka tukevat viestintää ja näkyvyyttä. Kuvaukset suunnitellaan aina käyttötarkoitus edellä: mihin kuvia tarvitaan ja millaista viestiä niiden on tarkoitus välittää, mutta samalla jätän tilaa sille, että kuvat saavat tuntua luonnollisilta ja eläviltä.
Minulle on tärkeää, että kuvaustilanne on rauhallinen ja turvallinen. Moni jännittää kuvattavana olemista, ja se on täysin ymmärrettävää. Siksi etenen kiireettömästi, kuunnellen ja ohjaten juuri sen verran kuin tarvitaan. Parhaat ja aidoimmat kuvat syntyvät silloin, kun ihmisen ei tarvitse esittää mitään.
Työskentelen tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa koko prosessin ajan – suunnittelusta kuvaukseen ja lopullisten kuvien valintaan. Haluan, että lopputulos tuntuu omalta ja tunnistettavalta, eikä päälle rakennetulta tai irralliselta yrityksen muusta viestinnästä.
Tavoitteenani on, että kuvat kertovat yrityksen tarinaa sellaisena kuin se on, ja että niitä on helppo käyttää arjessa eri kanavissa pitkään.
Valokuvauspalvelut yksityisille

Yhtä tärkeää minulle on, jos tarvitset minua kuvaamaan oman elämäsi tärkeitä hetkiä.
Ota yhteyttä kun,
kaipaa perhe- ja henkilökuvausta tai kuvausta elämän tärkeään hetkeen, kuten hautajaisiin.
ja arvostat rauhallista, kunnioittavaa ja huolellista työskentelyä.
Valokuvaus on minulle paljon enemmän kuin työ. Se on tapa nähdä, tallentaa ja välittää aitoja hetkiä.
Kuka minä olen

Olen Outokummusta kotoisin oleva valokuvaaja ja digitaalisen sisällön tuottaja, joka on jo kulkenut pitkän tien media-alan parissa.
Olen opiskellut media-alaa, valokuvausta (VAT) ja graafista suunnittelua, ja niiden lisäksi minulla on Yrittäjän ammattitutkintokoulutus sekä markkinointiin liittyviä opintoja.
Kaiken tämän yhdistäminen antaa minulle vahvan pohjan auttaa yrityksiä viestinnässä. Autan yrityksiä luomaan yhtenäisen ilmeen kaikille kanaville, ei vain kuvien, vaan myös muun viestinnän osalta.
Miten kuvaan
Erityisesti pidän ihmisten kuvaamisesta, siitä kun saan luoda tilanteita, joissa kuvattava tuntee olonsa hyväksi ja tulee nähdyksi omana itsenään.
Vaikka kuvaus hetket yrityksille ovat usein lavastettuja, niissä on aina läsnä ihmisten välinen aito yhteys ja tunne.
En tee vain irrallisia kauniita kuvia, vaan aitoja valokuvia, jotka tuovat esiin sinun yrityksesi parhaat puolet, ne joilla erotut kilpailijoista, mitä uutta yrityksessäsi on meneillään juuri nyt ja mitä haluat kertoa asiakkaillesi.
Visuaalinen yhtenäisyys vahvistaa brändiäsi ja aitous auttaa erottumaan kilpailijoista.
Tutustu portfoliooni Yrityskuvausta
Muutamia yhteistyökumppaneitani
ITÄ-SUOMEN KULTTUURIPOLUT RY
TAKSI ITÄ-SUOMI JOENSUU
KAKSOLAN TILA
MATKAKUMPU OY
RIVERIA VIESTINTÄ
LÖYTÖNEN WALLPAPER OY
OUTOKUMMUN MATKAILIJAYHDITYS RY
MEJA DESIGN
CUNGA DESIGN
TURULA ENGINEERING OY
PIIPPO OYJ
WTF PRODUCTIONS Ltd
OUTOKUMMUN YRITTÄJÄT RY
OUTOKUMMUN OSUUSPANKKI
VISITKARELIA
OUTOKUMMUN KAUPUNKI
POHJOISEN SAIMAAN MATKAILU

